tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: Luukku 12

Tänään Street Fashion Finlandin joulukalenteriluukku tuoksuu pipareille:
Lähdemme piparinleipojaisiin yhdessä Päivin ja Satun kanssa!
(featuring Original Sokos Hotels Seurahuone, Savonlinna)


Osallistuimme maanantaina työpaikkamme piparinleipojaisiin. Piparinleipojaiset kuulosti todella kivalta idealta ja keittiössä tuoksui ihanasti pipareille, kun saavuimme paikalle. Sitten totuus iski: Osataankohan me ihan oikeasti leipoa mitään kun eihän me osata tehdä edes piparitaikinaa itse! Onneksi leivontapuoli oli pätevämpien henkilöiden hallussa ja me pääsimme koristeluosastolle. Huh!






Viimeksi koristelimme joulupipareita kotona kun olimme vielä lapsia. Suhteellisen taiteellisina ihmisinä ajattelimme piparin koristelun sujuvan meiltä kuin leikki, mutta saatuamme pursottimet käteen, homma ei ollutkaan ihan niin helppoa. Oli todella vaikeaa saada pursotettua kuvioita siististi juuri haluamallaan tavalla! Onneksi piparityöryhmässämme ei turhista nipotettu ja iloinen yleistunnelma korvasi sen, mikä jäi taidossamme puuttumaan.




Mukavinta oli koristella pipareita sillä tavalla, että ensin  pipari kuorrutettiin ja sitten laitettiin lautaselle täynnä strösseleitä. Lopputuloksesta tuli todella söpön näköinen (ja poskelleen mennyt kuorrutus peittyi näkyvistä strösseleiden alle)!




Tänään pääsimme maistamaan koristelemiamme pipareita kera puuron ja joulutorttujen. Ystävämme sanoikin, että paras tapa hankkiutua eroon amatöörimäisesti koristelluista pipareista on syödä todisteet.




Kiitos kuluneesta vuodesta työpaikkamme ja kaikki työtoverit <3!
Hauskaa joulua!


- Päivi ja Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti